sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Korvapuustit


Korvapuustit

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva. Sekoita mukaan myös kaardemumma, sokeri, suola ja kananmuna. Lisää joukkoon 7 dl vehnäjauhoja (puolet koko määrästä). Sulata voita 30 sekunttia mikrossa ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Kaada sekoittaen taikinan joukkoon. Vaivaa loput jauhot taikinan sekaan ja anna kohota liinan alla 40 minuttia.

Jauhoita alusta. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja jaa taikina kahteen osaan. Aseta toinen osa leivonta-alustalle. Kauli taikinasta 30cm x 60 cm suorakaiteen muotoinen levy. Levitä voi taikinan pinnalle. Sirottele päälle vielä sokeri ja kaneli. Kääri levy rullaksi ja jätä saumakohta alas. Leikkaa rullasta paloja, joiden yläosa on 3 cm ja ala osa 5 cm. Nosta palat pystyyn pellille kapeampi puoli ylöspäin. Paina kahdella sormella lovi keskelle. Anna kohota 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 'c-asteeseen.

Erottele neljä keltuainen valkuaisesta vaikka käyttämällä sormia siivilänä. Sekoita keltuaiset. Voitele korvapuustit keltuaisilla ja ripottele päälle raesokerit. Paista uunissa 225'c-asteessa 10 minuuttia. Asettele tarjolle ja nauti :oP

Ainekset:

Taikina:
5 dl maitoa
1 muna
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 ps kuivahiivaa
14 dl vehnäjauhoja
150 g voita

Täyte:
50 g voita
1 dl sokeria
1 pss kanelia

Päälle
4 kananmunaa
8 tl raesokeria



1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva.

2. Sekoita mukaan kaardemumma, sokeri, suola ja kananmuna.

3. Lisää joukkoon 7 dl vehnäjauhoja (puolet koko määrästä)

4. Sulata voita 30 sekunttia mikrossa ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Kaada sekoittaen taikinan joukkoon.

5. Vaivaa loput jauhot taikinan sekaan ja anna kohota liinan alla 40 minuttia.

6. Jauhoita alusta.

7. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois.

8. Jaa taikina kahteen osaan. Aseta toinen osa leivonta-alustalle.

9. Kauli taikinasta 30cm x 60 cm suorakaiteen muotoinen levy.

10. Levitä voi taikinan pinnalle

11. Sirottele sokeri ja kaneli

12. Kääri levy rullaksi

13. Jätä saumakohta alle

14. Leikkaa rullasta paloja, joiden yläosa on 3 cm ja ala osa 5 cm. Nosta palat pystyyn pellille kapeampi puoli ylös. Paina kahdella sormella lovi keskelle. Anna kohota 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 'c-asteeseen.

15. Erottele neljä keltuainen valkuaisesta vaikka käyttämällä sormia siivilänä.

16. Sekoita keltuaiset

17. Voitele korvapuustit keltuaisilla ja ripottele päälle raesokerit.

18. Paista uunissa 225'c-asteessa 10 minuuttia.

19. Asettele tarjolle ja nauti :oP

Alkuperäinen resepti:
http://www.raisionkeittokirja.fi/reseptihaku/pullat-munkit-ja-muffinssit/korvapuustit?reid=RECIPE_19

Kaalilaatikko

Kaalilaatikko

Kaalilaatikko on makaronilaatikon ohella helppo kotiruoka, jota voi syödä useammankin päivän. Valmistukseen menee 1 1/2 tuntia. Laita uuni lämpenemään 200'c:een. 

Aloita pilkkomalla sipulit. Lisää pataan 1 rkl öljyä ja kuullota sipulinpalat. Pilko tällä välin kaalia pienemmiksi paloiksi. Lisää pataan jauheliha ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Nosta jauhelihat erilliseen astiaan. Lisää 1 rkl öljyä pataan ja lisää pilkotut kaalinpalaset. Hauduta kannen alla 10 minuuttia, kunnes kaalit ovat hieman pehmentyneet. Lisää jauheliha sekä lihaliemi. Laita uuniin paistumaan tunniksi. Kaalilaatikon päälle sopii erinomaisesti puolukkahillo. Asettele tarjolle ja nauti :oP

Ainekset:
1 sipuli
2 rkl öljyä
400 g naudan jauhelihaa
1 kg keräkaalia
1/2 tl mustapippuria
1 tl suolaa
4 dl lihalientä (vesi + lihaliemikuutio)
Puolukkahilloa




1. Asettele kaikki tarvittava esille

2. Pilko sipuli

3. ja kuullota

4. Pilko kaali pieniksi paloiksi

5. Paista jauheliha. Mausta suolalla ja pippurilla.

6. Nosta jauheliha padasta

7. Lisää 1 rkl öljyä ja hauduta kannen alla kaalin suikaleita, kunnes ne ovat hieman pehmentyneet.

8. Sekoita joukkoon jauheliha

9. Lisää lihaliemi ja paista 200'c asteessa tunti.

10. Asettele tarjolle ja nauti :oP