sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Paprikamunakkaat ja pekoni

Sunnuntaiaamuun kuuluvat munakkaat ja pekoni. Tässä vähän piristetty versio, jolla saa uutta ilmettä aamupalaan.

Laita pekonit paistumaan pannulle. Leikkaa paprikasta suikaleita. Ole huolellinen, että pohja on tasainen, jotta kananmuna ei leviä pannulle. Levitä pekonien rasvaa pannulle. Lisää paprikat ja riko muna niin, että paprikat täyttyvät.

Ainekset:
1 pkt pekonia
2 kanamunaa
1 punainen paprika
1. Levitä pekonin rasvat pannulle, lisää paprikaviipaleet ja riko kananmunat niiden keskelle.

2. Asettele lautaselle ja nauti :oP

lauantai 16. helmikuuta 2013

Maksapihvit ja haudutettu sipuli


Reseptissä menee hiukan yli 20 minuuttia, joten vaikka tekemistä on jonkun verran, niin aika helpolla pääsee. Laita uuni lämpenemään 225'c tasalämmölle ja pilko sipulit. Laita ranskikset uuniin ja pannu liedelle lämpenemään. Lisää pannulle öljy ja viipaloidut sipulit. Kuullota sipuleita kunnes ne ovat kullan keltaisia. Alenna lieden lämpötilaa. Sekoita desimittaan vesi, balsamiviinietikka ja sokeri. Lisää neste, suola ja mustapippuri pannulle ja anna hautua kannen alla. Tässä välissä on hyvä viipaloida maksapihvit.  Kun sipulit ovat pehmeitä, nosta ne astiaan ja peittele alumiinifoliolla.

Lisää pannulle voi ja naudanmaksa viipaleina. Paista molemmilta puolilta 2 minuuttia. Lisää suola ja mustapippuri. Kokeile kypsyyttä leikkaamalla yksi pihvi. Sisusta voi olla hieman punainen, mutta ei verinen. Nosta maksapihvit astiaan ja peitä alumiinifoliolla.

Lisää pannulle kerma, maizena ja mausteet. Keitä kokoon muutama minuutti.

Ota ranskikset uunista, asettele maksapihvit, kermakastike, sipuli sekä ranskikset lautaselle ja nauti :oP

Perunat
450g ranskalaisia

Haudutettu sipuli:
2 kpl sipulia
1 rkl rypsiöljyä
1/2 dl vettä
2 rkl Balsamiviinietikkaa
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Maksapihvit:
400 g naudanmaksaa
1 rkl voita
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria


Kastike:
2 dl ruokakermaa
1 rkl maizenaa
1 tl sokeria
1 tl meiramia
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria



1. Kuullota sipuleita kunnes ne ovat kullan keltaisia

2. Viipaloi maksa vähän alle 1 cm paksuisiksi

3. Sekoita balsamiviinietikka, sokeri ja vesi.

4. Lisää neste sipuleille ja paista, kunnes sipuli on pehmeää

5. Paista pihvejä 2 minuuttia molemmilta puolilta

6. Nosta pihvit astiaan ja lisää kerma ja mausteet

7. Asettele lautaselle ja nauti :oP


Alkuperäinen resepti http://www.maku.fi/resepti/maksapihvit-ja-haudutettu-sipuli#axzz2L48LnZ4O

lauantai 9. helmikuuta 2013

Kermainen uunilohi

Kaupassa oli kalatiskille tullut eilen Kustavissa kalastettua lohta. Sitä piti sitten palanen ostaa kotiin. Uunilohi on aika vaivaton ruoka ja valmistelujen jälkeen voi vaikka keskittyä perunamuussin tekoon.

Laita uuni lämpenemään 175'c-asteeseen. Laita filee uunivuokaan ja ripottele mausteet. Lisää kerma ja laita lohi uuniin alatasolle ja anna paistua 35 minuuttia.

Ota lohi uunista ja nauti :oP

1 Lohifilee (660g)
1 tl sitruunatiivistettä
1/2 tl sitruunapippuria
1/2 tl merisuolaa
2 dl ruokakermaa


1. Ripottele mausteet lohen pintaan

2. Lisää kerma ja laita uunin alatasolle 175'c 35 min

3. Nosta uunista

4. Laita lautaselle ja nauti :oP



maanantai 4. helmikuuta 2013

Pannukakku

Hernekeiton jälkeen on saatava pannukakkua. Aseta uuni lämpenemään 250 'c-asteeseen. Laita voi kippoon ja sulata mikrossa juoksevaksi. Lisää kippoon kananmunat ja vatkaa keltuaiset rikki. Lisää maito, suola ja sokeri. Lisää vehnäjauhot vuorotellen voin kanssa koko ajan vatkaten. Anna kohota 30 minuuttia.

Ripottele pellille vettä, jotta leivinpaperi jää paremmpin kiinni pellille. Kaada päälle kohonnut taikina ja paista uunissa 15 minuuttia. Vähennä lämpöä 225'c ja paista vielä 13 minuuttia tai pinta on saanut kauniin värin.

Kun pannukakku on vielä uunissa voi vatkata kermavaahdon valmiiksi. Lisää kerma ja sokerit kippoon ja vatkaa kunnes kerma on kuohkeaa. Asettele pannukakku, hillot ja kermavaahto lautaselle ja nauti :oP

Pannukakku:
4 kananmunaa
1 l maitoa
5 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 1/2 dl voita

Oheiset:
2 dl kermaa
2 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria
mansikka- tai omenahilloa

1. Vatkaa kananmunien keltuaiset rikki, lisää maito ja kuivat aineet sekä voi

2. paista 250'c uunissa 15 minuuttia. Vähennä lämpöä 225'c ja paista vielä 13 min 

3. Ota pois kun pinta on kauniin värinen

4. Lisää kermavaahto sekä hillo ja nauti :oP



Alkuperäinen resepti http://www.valio.fi/reseptit/pannukakku-1/?snsrc=aws_e4d385d50925e4bf733d8811f57a57af18493179139&snkw=pannukakku&gclid=CNjDibH8mbUCFTJ2cAoddHsAzw